Yksilön vastuu ja politiikka
Varoitus, tämä teksti on enemmän ajatuksenvirtaa ja pohdintaa, kuin mitä olen aiemmin kirjoittanut. Mutta ehkä tämä on yksi niistä keskeneräisistä, julkaisukelpoisista ajatuksista, joita lupasin julkaista.
Lähtötilanne
Keskustelin ystäväni kanssa demokratiasta, sen toimivuudesta, yksilön vastuusta ja suoremmasta demokratiasta. Lähdin tästä pohtimaan erityisesti yksilön vastuuta edustuksellisessa demokratiassa.
Nykyisenkin hallituksen aikana on usein sosiaalisessa mediassa ja muussa keskustelussa pyörinyt lausahdus "tätä kansa halusi, koska näitä kansa äänesti". Haastankin, tietääkö kansa mitä haluaa? Ja jos tietää, tietääkö kansa mitä äänestää?
"Kansan tahto" vaaleissa
Tilastokeskuksen mukaan 2023 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 72,0. Näistä pääministeripuolue sai 20,8 %, 644 555 kappaletta. Suomessa äänioikeutettuja oli tuona vuonna yhteensä 4 540 437. Eli n. 4,5 miljoonaa. Näistä laskettuna, pääministeripuolue Kokoomus sai n. 14,2 %.
Eli kärjistettynä, 14,2 % äänioikeutetuista äänesti istuvaa pääministeripuoluetta. Tästä voi kukin vetää omat johtopäätöksensä.
Kansalainen ja yhteiskunta
Kun puhun kansalaisesta, yksilöstä, tarkoitan keskiarvoista Suomen kansalaista. Hän voi olla keskiluokkainen, varakas, köyhä. Hän voi olla korkeasti koulutettu tai peruskoulun kesken jättänyt. Hän voi olla viisas tai tyhmä. Hän voi tykätä iltaisin lukea kirjoja, tai katsoa Temptation Islandia tv:stä.
Tarkoitan, että yksilö on jokainen meistä. Meillä kaikilla on yksilön velvollisuudet ja oikeudet. Ja yhteiskunnalla on meihin jokaiseen kohdistuvia velvollisuuksia ja oikeuksia. Nähdäkseni yksilö täyttää nämä velvollisuudet, kun hän maksaa veronsa, noudattaa lakia ja sosiaalisia sopimuksia. Toimii ylläpitääkseen yhteiskuntarauhaa ja on yleisesti hyvä ihminen.
Yhteiskunta täyttää velvollisuutensa yksilölle, kun se asettaa tämän yksilön etusijalle päätöksenteossa, priorisoinnissa ja käytännön toiminnassa. Tämä voi, yksilöstä riippuen, tarkoittaa yritystoiminnan edesauttamista, terveydenhuollollista palvelua, kouluttamista, turvallisuutta tai vaikkapa kulttuuritapahtumia. Yhteiskunnan velvollisuudet eivät siis ole yksiselitteisiä. Mutta ne kaikki kohdistuvat mielestäni yksilöön.
Kansalainen ja politiikka
Kun käytämme äänioikeuttamme, meillä kaikilla on implisiittinen velvollisuus ottaa selvää omista arvoistamme ja etsiä sen jälkeen edustaja, joka jakaa nämä arvot kanssamme. Tähän on tehty useita työkaluja, kuten vaalikoneet, tv-haastattelut, päätösarkistot. Kuinka moni meistä kuitenkaan käyttää näitä työkaluja? Kuinka moni meistä täyttää edes vaalikoneen ja ehdokkaan löydyttyä tutkii vielä kuka hän on, ja mitä hän on aidosti mieltä asioista? Otammeko yhteyttä ehdokkaaseen? Käymmekö tapaamassa häntä torilla?
Tämä odotus kansalaisen tekemästä työstä vaalien edessä on mielestäni perusteltu ja hyväksytty. Kansalaisen tulee tehdä velvollisuutensa ja äänestää. Äänestäminen on helppoa, menee tiettyyn paikkaan tiettynä aikana, kirjoittaa numeron lappuun ja menee kotiin. Silti, viime eduskuntavaaleissa tämän työn meistä teki 72%. Kertooko se siitä, ettei se olekaan niin helppoa? Onko valinnan tekeminen liian vaikeaa? Vai puuttuuko sopiva vaihtoehto kokonaan?
Vaalien määrä
Suomessa on tällä hetkellä viidet eri suorat vaalit. Äänestämme presidentistä, eduskunnasta, hyvinvointialueista, kunnanvaltuustoista ja Euroopan Unionin edustajista. Tässä on aika monet vaalit, toimielimet, säännöt ja lait kansalaiselle muistettavaksi. Tämä kaikki pitäisi siis opetella, ymmärtää ja sisäistää normaalin elämän ulkopuolella. Voidaanko olettaa että kansalainen pystyy tähän kaikkeen? Mielestäni ei.
Median rooli
Mediaa ja tiedotusvälineitä on yleisesti pidetty hyvänä tapana pitää itseään sivistettynä ja lisätä omaa tietoisuutta politiikasta ja vallankäytöstä. Haastaisin kuitenkin myös tämän.
Jos nyt avaat esimerkiksi Ylen etusivun, kuinka monesta eri aiheesta eteesi avautuu uutisotsikoita? Pystytkö aidosti syventymään jonkin yksittäisen poliitikon tai edes puolueen edesottamuksiin? Onko paikallislehteä, joka täyttäisi tiedotustarpeen kunnallistasolla? Tarkoitan sitä, että tiedotusvälineistä saat helposti laajaa yleiskuvaa, mutta et pysty syventymään asioihin, eivätkä tiedotusvälineiden käyttöliittymät tee helpoksi asiakokonaisuuksien seuraamista.
Media mittaa itseään klikkauksilla ja lukukerroilla. Tämä insentiivi ei palvele syvällisiä, tutkivia ja monimutkaisia juttukokonaisuuksia, jotka vaativat myös lukijalta aitoa syventymistä. Näitäkin toki kirjoitetaan, mutta niiden määrä on pieni suhteessa "helppoihin", lyhyisiin juttuihin. Käyttöliittymät myös palvelevat erityisesti näitä lyhyempiä juttuja. Missä ovat aikajanat, joista voisi hyppiä helposti yhden asiakokonaisuuden eri juttuihin?
Lupaukset
Ennen vaaleja on tapana julistaa kovaan ääneen mitä kaikkea tehdään, jos vain valta kansalta saadaan vaaleissa. Yleensä nämä ovat raflaavia, isoja lupauksia, kuten talouden parantaminen, hyödykkeiden hintojen laskeminen, tai jostakin tietystä ihmisryhmästä huolehtiminen.
Aikoinaan Alexander Stubb ja Juha Sipilä kuvattiin opiskelijoiden kanssa. He pitivät kädessään kylttiä "Koulutuksesta ei leikata". He joutuivat heti ensimmäisessä hallituksen tiedotustilaisuudessa selittelemään, miksi koulutuksesta leikataan. Heistä toinen on ollut pääministeri ja toinen on tällä hetkellä presidentti.
Luottamus
Mihin siis kansalainen voi uskoa tämän kaiken keskellä? Itse ei osaa tai jaksa perehtyä asioihin tarpeeksi, jotta voisi muodostaa oman näkemyksen ja mielipiteen. Jos edes tuohon muodostamiseenkaan riittää energia ja jaksaminen.
Median toimintalogiikka ei aina palkitse siitä, mikä olisi kansalaiselle tärkeintä tietää, vaan myös siitä, mikä saa lukijan klikkaamaan. Poliitikon taas kannattaa vaaleissa kertoa asioita, joiden hän uskoo vetoavan äänestäjiin. Ja vaikka molemmat kertoisivatkin vain kansalaisen kannalta tärkeitä totuuksia, muuttuvat tilanteet, monimutkaiset rakenteet ja elämän reaaliteetit muuttavat näitä tietoja, tarinoita ja tahtotiloja jatkuvasti.
Kun kansalainen ei voi tietää mitkä lupaukset kestävät hallitusneuvottelut, taloustilanteen muutokset ja poliittiset kompromissit, mihin hänen pitäisi perustaa valintansa?
Oma kokemus
Olen nyt muutaman kuukauden tehnyt tietopyyntöjä eri julkisille toimijoille, ja lueskellut päätöksiä, sähköposteja, arviointeja, muistioita. Olen tehnyt tätä työtä paitsi ymmärtääkseni paremmin julkista vallankäyttöä ja päätöksentekoa, mutta myös täyttääkseni kansalaistehtävääni valistaa itseäni.
Tätä ei yhteiskunta ole helpoksi tehnyt. Olen jokaisessa tietopyynnössä saanut joko vajavaisia tietoja, hatarasti perusteltuja päätöksiä tai hyökkäävää asennetta. Kansalaisen tiedonsaantioikeuden käyttäminen vaatii viranomaisasioinnissa yllättävänkin paljon sitkeyttä, perehtyneisyyttä ja energiaa. Perusteluja joutuu vaatimaan erikseen, eikä tietoja luovuteta ensimmäisellä kierroksella täydellisenä, vaan puutteista joutuu huomauttamaan itse.
Tästä kertoo esimerkiksi Vantaan kaupungin tulkinta maksullisuudesta tai VNK:n puhelu päätöksestä.
Mitä tehdä?
Mitä siis kansalaisen pitää tehdä? Ei mitään, mitä hän ei jo tekisi.
Mitä yhteiskunnan pitää tehdä? Kaikkensa kansalaisen eteen. Julkista valtaa käyttävät, yhteiskunta ja kaikki sen osa-alueet ovat tilivelvollisia kansalaiselle. Nyt sen pitää mahdollistaa kansalaiselle tuon tilin saldon tarkastaminen.